Toiminta

Meripelastusseuran asemat huolehtivat viranomaisten tukena pelastustoiminnasta omilla alueillaan. Pelastusmiehistömme antavat vapaaehtoisesti panoksensa muiden järvelläliikkujien eteen kovissakin olosuhteissa. Toimintamme perustuu luottamukseen - luotamme toisiimme ja meihin luotetaan.

Miehistön jäsenet oppivat koulutuksessa tuntemaan toisensa ja työskentelemään yhdessä. Paljon tehdään huumorilla, mutta tositilanteessa toimitaan kurinalaisesti. Yhteiset kokemukset luovat yhteishenkeä.

 

Miehistöömme kuuluu ihmisiä eri aloilta. Vapaaehtoisen meripelastajan arki rytmittyy osin pelastustoiminnan ehdoilla, mutta ei mitenkään estä normaalia perhe- ja työelämää. Joistain työpaikoista on mahdollista lähteä virka-aikana hälytystehtäviin, jotkut päivystävät töidensä vuoksi vain iltaisin. Hälytysmiehistöön päädytään perusteellisen koulutuksen jälkeen. Kouluttautuminen ei pääty koskaan - tehtävät miehistössä muuttuvat, kun kokemusta karttuu.

 

 

 

Tekninen toteutus: W3 Group