Meripelastusseura uutiset

Meripelastajat kilpailevat Savonlinnassa lauantaina

28.8.2017

Suomen Meripelastusseuran 32. valtakunnalliset meripelastustaitokilpailut kokoavat meripelastajien parhaimmiston Savonlinnaan syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kilpailuihin osallistuu 26 aikuisten ja 7 nuorten joukkuetta. Tapahtuma on osa Meripelastusseuran 120-juhlavuotta, ja yleisö on tervetullut seuraamaan kilpailuja.

Lauantaina 2. syyskuuta klo 8-16 käytävissä kilpailuissa arvioidaan tietoja ja taitoja, jotka ovat keskeisiä, kun vesillä pelastetaan ihmisiä. Tarkoituksena on myös kehittää miehistöjen pelastustaitoja, lisätä oppimishalua ja motivaatiota sekä verrata alan eri toimijoiden tasoa keskenään. Tapahtuma tarjoaa aitiopaikan meripelastustoimintaan tutustumiseen.

Aikuisten kilpailuradan muodostavat lähtö, kuusi tehtävärastia ja maali. Rastien teemat ovat ensiapu, merenkulku (navigointi), vedenvarasta nostaminen, merimiestaito, viestiliikenne sekä ajankohtainen meripelastustehtävä. Kisoissa testataan myös joukkueiden fyysistä ja psyykkistä suorituskykyä. Nuorison meripelastustaitokilpailuissa on neljä tehtävärastia.

Savonlinnaan saapuvasta 26 joukkueesta 22 edustaa vapaaehtoisia meri- ja järvipelastajia eri puolilta maata. Lisäksi mukana on kolme viranomaisjoukkuetta ja yksi vapaapalokunnan edustaja. Kussakin joukkueessa on joukkueenjohtaja ja kaksi jäsentä. Kilpailutapahtuma tuo kaupunkiin viikonlopuksi lähes 200 kilpailijaa tai kilpailua seuraamaan tulevaa. Järjestelytehtävissä ahertaa yli 80 henkilöä.

Meripelastustaitokilpailujen rata sijaitsee kaupungin keskustassa, joten yleisö pääsee helposti seuraamaan joukkueiden suorituksia rasteilla. Ensimmäiset joukkueet lähtevät liikkeelle klo 8 alkaen Spahotel Casinolta, ja viimeistä joukkuetta odotetaan maaliin Kauppatorille klo 16 mennessä. Tulokset julkistetaan klo 18 mennessä.

Kilpailusivusto löytyy osoitteesta mptk2017.fi  ja kuvia ja kuulumisia kisapäivästä julkaistaan myös facebook-sivuilla facebook.com/savonlinnanjarvipelastajat ja facebook.com/meripelastus, sekä Instagramissa ja Twitterissä @sarsavonlinna.

Kilpailujen aikaan myös Meripelastusseuran koululaiva, pelastusristeilijä Jenny Wihuri vierailee Savonlinnassa. Alus on avoinna yleisölle matkustajasatamassa lauantaina klo 10-14.

Jo vuodesta 1986 lähtien järjestetyt meripelastustaitokilpailut on meripelastusalan merkittävin vuotuinen tapahtuma. Tämän vuoden kisojen järjestämisestä vastaa Savonlinnan Järvipelastajat, joka huolehtii vapaaehtoisesta järvipelastustoiminnasta Saimaan keskeisimmällä veneilyalueella. Jäseniä yhdistyksessä on yli 300 ja erilaisia avustus- ja hälytystehtäviä kertyy vuosittain lähes 100.

Tekninen toteutus: W3 Group